perjantai 30. toukokuuta 2014

Kompostointia


Rakas puutarhapäiväkirjani, tällainen on kompostinurkkaukseni. Vasemmalla Biolanin lämpökompostori ja oikealla muovinen kehikko jatkokompostoinnille. Tyhjensin tänään jälkikompostin mullan ruusuille ja marjapensaille tarkoitetun paikan pohjalle. Ei multaa ollut vielä kuin kolme kottikärryllistä, mutta olin iloinen tuotoksesta! Edelliset mullat meni hukkaan viime kesän pihan muokkauksessa, kun niitä ei siinä kaivurihässäkässä saanut säästettyä. Mutta nyt oli ilo tyhjentää oikeaa multaa :) Eikä haissut yhtään!


Saalis :)


Ja Rakas puutarhapäiväkirjani, tuohon valkoiseen ämpäriin laitamme sisällä ruoantähteet. Aikaisemmin kasasimme ne ihan ämpäriin, mutta se oli sen verran iso, että vientiväli oli liian suuri. Kun tähteitä vie tiheään, komposti säilyy lämpimänä ja käyminen ei pysähdy. Lisäksi laitan oksasilppurilla silputtua haketta ja edessä näkyy kompostiherätettä ("ruskeaa jauhoa"). Jos saatavilla ei ole haketta, pilkon joskus vessapaperirullia ihan pieneksi kompostiin sekaan, sitoo hyvin nestettä. Ja herätteen tilalta voi kompostiin heittää vaikka lapsen pissat potasta. Ajavat saman asian. Talvella komposti jäätyi pahimmalla pakkaskaudella ja sulattelin kompostia kuumavesipulloin. Ihan hyvin lähti käyntiin uudelleen. Nyt komposti oli turhan kosteaa, ja reunoille oli kertynyt kärpäsen toukkia. Mutta heitin haketta sekä alle ja ylle ja tyhjensin alhaalta ylle massaa, jotta pyörisi sukkelammin. Seuraavaksi pääsen tyhjentämään taas massaa pois. Jos massa on liian märkää, se haisee pahalle. Oikein toimiessaan komposti ei siis haise. Aluksi olin aivan hukassa toukkien ja kuivuuden kanssa, mutta äkkiäpä oivalsin idean. Isältä ja siskolta olen saanut hyviä vinkkejä :) Rakas puutarhapäiväkirjani, Isälläni on kanalan takana ollut ihan kompostimulta"tehdas". Sieltä on tullut huippua multaa ja jälkikompostointi toimii hyvin. Vihreän muovikehikon jälkeen voisi olla vielä kolmas vaihe maassa maata käännellen, mutta tässä kohtaa ei sille ole tilaa.


Kompostia yritän piilottaa rikkinäisestä hyttys-tai huvimajasta otetuilla nurkilla, jotka olen upottanut maahan ja sitonut rautalangoin. Talvella tässä kehikossa oli valot, mutta kesäksi otin pois. Tarkoitus olisi Kärhöjen ja Kiinanlaikkuköynnöksen (yllä) kasvaa kehikon ympärille. Alla olevan Kärhön sain tädiltäni ja kuljetuksen jälkeen oksat katkesivat ja tänä vuonna Kärhö ponnistaa hienosti maasta! Se on löytänyt jo kehikon :) Muistaakseni tässä oli valkoiset kukat, mutta lajiketta en tiedä. Luulisin että aikaisin kukkiva kellomainen kukka. 




Jälkikompostorin pohjalle heitin oljen talven lintujen kauralyhteestä. Tuohon päälle on seuraavaksi hyvä tyhjentää multaa :) 

Rakkaat muutama lukijani, millaisia vinkkejä teillä on loistavaan kompostointiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti