keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Helmikuun kuva ja Mukava haaste

Rakas Puutarhapäiväkirjani, 


tässä helmikuun kuva. Lumipenkka portaiden kupeessa on kasvanut niin suureksi, että Runkosyreenin runko on hävinnyt näkyvistä. Lunta on tullut muutamana päivänä paljon ja lapset ovat olleet ihan innoissaan pihalla! Lumiukot ja lumilinna ovat parasta Puutarhaoleilua talvella!

Sain mukavan haasteen Veroja Vaahteramäeltä- blogista. Nyt on kiva vastailla haasteisiin, kun osaltani täällä on talvella ollut aika hiljaista. 
Haasteen ideana on vastata haastajan viiteen kysymykseen ja keksiä uudet viisi kysymystä uusille viidelle haastateltavalle. Mutta koska käsityö-blogissani on jo kaksikin neulonta haastetta/kilpailua, niin nyt en haasta enempää vaan vastaan hymyssä suin näihin kysymyksiin:

1. Mitä haaveilet tulevalta kesältä?
Haaveilen, että voin istuskellla jossakin kohtaa puutarhaa rauhoittuen ja nauttien ulkoilmasta. Viime kesänä nautinto rajoittui metsässä istumiseen, muuten nautintona oli puuhastelu. Uskon, että ensi kesänäkin on kädet täynnä työtä, jonka haaveilisin jo tuottavan tulosta. Tuloksena toivoisin siis pihan muuttuvan jo puutarhamaisemmaksi. Pihassa ja Puutarhassa on ero.

Ensi kesänä menen myös töihin, niin haaveilen, että siitä huolimatta pystyisin nauttimaan pihalla puuhastelusta ja kotona olemisesta. Haaveilen toki myös elämyksistä joko perheen kanssa lomareissuillen tai sitten muiden puutarhoja vieraillen.

Sokkelin kupeessa oli jostakin ilmestynyt sydän kiveen :)


 2. Mikä on mielestäsi onnistuneinta puutarhassasi?
Varmastikin se, että siellä on tilaa koko perheelle: lasten pelitilaa, kasvimaata ja suunniteltua loikoilualuetta. Muuten se on vielä niin kesken, että näen vain tekemättömiä töitä, mihin vain katson. Vaikea kysymys tässä vaiheessa, täytyy myöntää!

3. Mitä puutarha sinulle antaa?
Voi niin paljon!
Iloa
Elämän makua
Silmän ruokaa
Sielun ruokaa
Vihanneksia = ruokaa
Oleilua
Saa kokea olevansa osa jotakin, kun kasvit kasvavat.


4. Lempikasvisi?
Ennen olisin vastannut Dahlia tai Pelargonia.
Nyt en tiedä. 
Pidän kukista: Ruiskaunokki, ruusut, Pioni, Dahliat, Pelargoniat, Päivänkakkaratkin, kaikki värilliset!
Mutta nyt pidän myös pensaista ja havuista! Siispä myös Norjan angervo ja Katajat, ja tietysti Syreeni!
 
5. Kenen tai missä puutarhassa haluaisit vierailla?
En osaa sanoa. Haluaisin nähdä runsaita puutarhoja. Sellaisia kuin Claude Monet'in maalauksissa. Oma Puutarhani on vielä kaukana siitä. Nyt talvella piha on ihan tyhjä. Nämä kuusi- ja kalliomaisemat ympärillä metsässä tuovat vähän ilmettä. Mutta kaipaan omaan pihaan aitaa ja puuta. Runsaat puutarhat ovat inspiroivia ja satumaisia!



Mustikoita!!!!


Yritin ottaa kuvaa takapihan kalliomaiseman vesipisaroista, mutta en saanut vangittua tippuvia pisaroita. Siksipä otin videopätkää, mutta jännitän mahtaako pätkä näkyä täällä... On niin jännää kun täällä meillä tosiaan tippuu vesi ympäri vuoden. Ensi vuodelta siis odotan, että saan pari Tuiviota takapihalle sitomaan vettä ja maata :)


Ja Rakas Puutarhapäiväkirjani, 
Lumitöitä ilahdutti edelläni lentelevä hyttynen, 
joka laskeutui hangen reunaan ja istuskeli siinä pitkään. 
Hauskaa meininkiä!

Ja Kässäblogissani on puutarhoihinkin liittyvä kilpailu:
Kukkatarhasukat
Jos siis tykkäät neuloa, niin käy kurkkaamassa. Palkintona kevätpalkinto, ainakin palmikkolapaset.


2 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset ja kiitos että vastasit haasteeseen!
    Ihania kuvia, varsinkin tuo itikkakuva!

    VastaaPoista
  2. Hauska nimi blogillasi! Käsityöt ja puutarha ovat myös minun juttuja, mukava tutustua siis :)
    Näkyy teilläkin olevan lunta! Asun itäsuomessa ja meillä lunta riittää myös, ihan kyllästymiseen asti!

    VastaaPoista