sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ruusulapset ja porkkananpoikaset

Rakas Puutarhapäiväkirja, 


Muistatko vielä Korpijaakolta alkukesällä saadut ruusunoksat? No kaksi heistä on säilynyt hengissä: Teresan ruusu ja Toukoniitty muistaakseni nimeltään. Olivat tehneet koko tölkin pohjan kokoiset juurakot, vaikka lehtiä niissä ei ollut montaa. Josko ne ulkona mullassa säilyisivät paremmin hengissä kuin sisällä kodinhoitohuoneen pyykkivuoren alla..... Jännittävä kokeilu siis jatkukoon :) Ruusujahan oli alunperin 12kpl, että loput kupsahtaa kuolivat.... Täällä alkuperäinen tarina ja täällä kaikki poikaset purkeissa.




Ja tomaatit kypsyivät näin hienosti! Paitsi että mikä tuota yhtä vaivaa!?!
Tomaatit pääsivät kennosta pois parempiin suihin ja tilalle kennoon säilöön hyppäsivät NE porkkanan siemenet. Saapa nähdä itävätkö ne ensi kesänä.... Täällä ja täällä niistä tarinaa....



Jotain odotettavaa siis ensi vuonna...
Ja istutin kyllä melko suuren kasan myös sipulikukkia, ensimmäisessä vimmassa kolmenlaisia tulppaaneja: persikan sävyä, vaaleanpunaisia Lidlin tulppaaneja ja kerrottuja pitsireunaisia sekä monihaaraisia (oho niitä oli neljä....), sinisiä helmililjoja (mun lemppari), helmihyasinttia, niitä pieniä Iiriksiä, kahdenlaisia valkoisia narsisseja ja valkoisia scilloja sekä valkoisia ja violetteja Laukkoja. Mutta siinä todellisessa vimmassa viskasin pussit ja laput menemään, joten tarkempaa kirjausta niistä ei ole. 
Sen sijaa kaksi uudemman aarteen lappua säilytin: Kauniin kerrottu tulppaani ja scillanoloinen kellokukka, jonka nimi oli Suvi...jotain.... Jälkimmäinen kukkii ilmeisesti vasta kesäkuussa.

Joten keväällä on todellakin odotettavaa! Ja toivoa sopii että mäki ei enää ensi vuonna ole niin mutainen.....


9 kommenttia:

  1. Sähän oot oikea viherpeukalo! Multa kuolivat kaikki ruusulapset... :(
    Toi vika Leucojum aestivum on kesälumipisara, suvikello. Nythän teidän moni perheenjäsen on myös puutarhankaunistuksena. Mutamäki ei ole enää ollenkaan mutainen ensi keväänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta nimestä! En edes jaksanut googlaten kokeilla löytyykö... Olisi pitänyt heti sulle soittaa <3 Ja hauskaa että SÄ sanot MUA viherpeukaloksi :D

      Poista
  2. Sipulit on jo meilläkin maassa. Nyt vain odotellaan kevättä!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, olet saanut ruusupistokkaat hengissä ja jopa tekemään juuria. Minun kaikki kahdeksan pistokastani heitti henkensä. Olisi varmaan pitänyt suojella niitä vesisateilta.

    VastaaPoista
  4. Vautsi, sulla on tiedossa ruusunkukintaa, ja itsekasvatetuista ruusuista!
    Mrilläkin sipulit jo maassa, mutta vähän tekis mieli käydä katsomassa vieläkö niitä löytyis kaupoista...

    VastaaPoista
  5. Onnea mahtavalle ruusunkasvattajalle!! Mullahan ne eivät viihtyneet, ei :) Kevättä ei malttaisi odottaa, kun haluaisi jo nähdä kaikkien istuttamiensa kasvien jo kukkivan!

    VastaaPoista
  6. Saat olla ylpeä itsestäsi, minun ruusupistokkaat kuukahtivat jo aikoja sitten! Angelique on yksi hienoimmista tulppaaneista minun mielestäni. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea! Isolla OOOOOlla, huikea saavutus saada ne pysymään hengissä. nimim.en onnistunut. Tosin olin laittanut ne takaterassille huonoon paikkaan, saivat jalkapallosta useampaan otteeseen, mullat ja pistokkaat olivat pitkin terassia.

    VastaaPoista
  8. Se teidän Korpijaakko reissu oli kyllä himpun kateutta herättävä. Mikä onni olla alalla töissä, mutta samaan aikaan jään tällaisista paitsi. Mä niin haluan ens vuonna mukaan. Ja olisi kiva tavata sutkin :)

    VastaaPoista