lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pihapiirissä

Rakas puutarhapäiväkirja, 


Tänään oli Pihapiirimessut Lahdessa ja olipas mukava reissu äidin ja isän, tädin ja Ellini kanssa. Voitin Messuliput Versoja Vaahteramäeltä-blogista, kiitos siis Rissulle! Oli rentouttavaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jutustella kuka kohdalle sattuikaan kanssa. 

Yllä oleva kuva on ihanalta Vääksyn viherkukan osastolta. Tarjolla oli kukkien lisäksi ihania puutarhan oheistuotteita ja puutarhasisustusta. Lasiset ilmapallot kruunasivat ihanan valkoisen huvimajan!


Kanala-haave sai puhtia Metsolan piha ja puu-osastolta, jossa oli koirankopiksi tarkoitettu mukava koti. Se sopisi todella hyvin vaikka kolmen kanan kodiksi! Saapa tässä pieni pää mietittävää :)


Ja lasten leikkipaikan vieressä Kotiniemen siirtolapuutarhan kojussa oli hauska arvonta. Piti arvata kuinka paljon lankaa on kulunut polkupyörän virkkaukseen. Tottakai osallistuin arvontaan! Arvonnan oli järjestänyt Vihertalo Varpula, joka sijaitsee ihan Lahden keskustassa.

Ihana pyörä!!!!


Tottakai hyvän mielen lisäksi mukaan tarttui myös kannettavaa:
Kaksi ruusumaista Pelargoniaa
Kaksi Punaparsaherneen tainta
Neljä eri väristä Iiristä
Viisi Liljan sipulia
Laventeli ja Stevia
Ja alla oleva aivan ihana Cream-merkkinen takki  


Parasta messuilla oli ihana mieltä piristävä tunnelma ja ihanan runsas kasvivalikoima. Oli ihana vain tutustua ja tuoksutella kukkia ja miettiä mitä kaikkea sitä voisikaan pihalle hankkia. Ihana idea oli mm. pergolaan ketjuilla keinuksi ripustettu lava! Huomaan pysähtyväni aina samankaltaisille kukkahyllyille: Iirikset, Neilikat, Pelargoniat, ruusut, kivikasvit, Liljat ja Rikot ovat lemppareita joka paikassa :) Ja kaikki rönsyilevä ja runsas on mielestäni kaunista. Menkää ihmeessä huomenna messuille, jos asutte täällä Lahden suunnalla! Ja kahteen haasteeseen on aikomus vastata, kun tulee aikaa istua ajatellen tässä koneella. Omassa Pihapiirissä on touhuttu vaikka mitä, mutta niitäkin aion kuvata ensi viikolla! Tekeillä mm. perunamaa :)

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että teip postauksen messuilta. Itsekin olisi tehnyt mieli lähteä, mutta tuo matka on niin kovin pitkä. Suloisia löytöjä ja ideoita. Etenkin tuo kanakoppi tuntui kiehtovalta =) Ei muuta kuin kanoja hommaamaan siis =)

    VastaaPoista