tiistai 26. toukokuuta 2015

Ihanalla vapaapäivällä

Rakas Puutarhapäiväkirja, 


Tänään oli mukava aurinkoinen vapaapäivä. Kävin rakkaan tätini luona ja hän on kaikkein eniten pihaihminen mitä olen koskaan tavannut. On ihanaa oleskella pihalla, katsella kukkia ja nauttia päiväkahvia ja pihagrilliruokaa yhdessä. Tätini koti on lapsuudestani ollut yksi lempipaikoista maailmassa. Sielu lepää tätini seurassa, kaupan päälle ihanat maisemat maaseudulla. 

Tädilläni on saunan takana Holtittomuuksien kukkula, joka näkyy olohuoneen ikkunaan. Aivan ihana kukkula, joka täyttyy kukkivista kukista kesän edetessä. Ruusuja, Kärhöjä, sipulikukkia, Angervoja, Liljoja ja vaikka mitä muuta. Nyt alkuun kukki esikkomeri, sipulikukat, Herttavuorenkilpi ja Kevätkaihonkukka. 







Tädilläni on myös useampi Alppiruusu. Tontti on metsän reunassa ja pihalta löytyy monenlaista koloa ja kantoa joille istua ja nauttia maisemasta eri vinkkelistä. Tämä valkoinen on uusin, mutta jo kukassa.


Ja nämä tynnyrit sisältävät Dahlioita, että voi vain kuvitella kuinka kauniilta ne näyttävätkään kun kukat kukkivat!


Ja metsän reunassa joka puolella versoaa eri kukkaa. liiterin takaa löytyi Kevätkaihonkukka/ Keltavuokko ja joku keltainen kukka -meri! Aivan valtavan hurmaava nurkka tontilla!


Ja tietenkin lähtiessä sisälsi auto kolme muovikassillista mukaan tarttuneita taimen alkuja :)

Raidallinen Kuunlilja löytää paikkansa takapihan mutamömmöstä, johon suunnittelin vesiaihetta. Moni haluamalla haluaa vesiaiheen, mutta minä olen tietoisesti yrittänyt hävittää kaiken vesilillun tontilta. Mutta nyt viimeisen vesililluun ajattelinkin suunnitella jonkinlaista vesivalumaa kivien välistä... hhmmmm...


Ja lemmikistä olen aina haaveillut, se on ehdottomasti lempikukkani! Mutta en vain ikinä muista napata sitä mukaani äitiltä ja isältä. Nyt sain senkin!



Ja mukaan tarttui tietenkin yksi ruusu. Nyt vaan taas unohdin mikä ruusu olikaan :) Joku tosi leviävä kuusen kupeeseen :) Tämän kuusen alle on istutettu kaksi jotain laakakatajaa ja tämän kuusen takaa löytyy se työläs työmaa, jossa ne sammakot oli. Siitä lisää, kun saan kuvattua, pitää hypätä naapuritontille...


Ja kun kuuselta kääntyy toiseen suuntaan alkaa perennapenkki. Aikaisemmin sain tädiltäni myös Sormustikukkaa, Rohtosuopayrttiä ja toisen Särkyneen sydämen. Lisäksi tästä paikalta löytyy myös Syysleimuja, Malvaa ja Liljoja, ja Akileijaa, Tulppaaneja ja tietysti Kurjenpolveakin. Katsotaan mitä täältä pistää esiin kesän aikana! 


Ja tästä kauneudesta olen superiloinen! Ostin tämän vaaleanpunaisen Pionin Perennavaihtajaispäivästä vuosi sitten ja ehdin vaihtaa sen paikkaakin jo kerran. Mutta se on säilynyt hengissä ja se tekee minut onnelliseksi. Kuten tämä mukava vapaapäiväkin. Jokaiselle tekee hyvää käydä kävelyllä Holtittomuuksien kukkulalla.




1 kommentti:

  1. Holtittomuuksien kukkula - ihana nimi - ja niin kauniita kukkia :)

    VastaaPoista