Rakas puutarhapäiväkirja,
tämän päivän sade on kuin kuin kiillottava vaha syksyn värjäämien mustikanvarpujen lehtien pinnalla. Kuin joku suihkuittaisi sumutinpullolla kiiltävää värivahaa takapihan metsän rinteeseen. Taannoin kerrottiin Ylen Puoliseitsemän ohjelmassa, että jo 10minuttia metsässä alentaa stressitasoa. Metsä on terapiaväline. Ainoastaan jo juosten sateessa metsässä otettu valokuva liukenee mieleen kuin hunaja teehen. Miten kaunis syksy onkaan!
Myös jotain muuta liukenee sumutinpullosateessa. Iltasella talvisäilöön luokitellut Pelargonit ja Dahliat saivat osakseen kosteuttavan sateen. Raukat odottavat autokyytiä etupihamaan portailla. Kirjoittelin viisaasti ruukkuihin laput: Keltaisessa punainen Dahlia + Punaisia Pelargoneja, Vihreässä Riippapelargonit, valkoisessa punaisia Pelargoneja, toisessa vihreässä pääsiäiskortilla hassunpunaisenpinkkiä Pelargonia ja Harmaassa kaikki vaaleanpunaiset Pelargonit + Dahliat Enkelipelargonineen ja äärimmäisen laidan kirjavine Dahlioineen. Kuitenkin ihanan kostea sumutinpullosade liuotti myös tekstit korteista, joten paras muisti on Rakkaan Päiväkirjan muistimerkintä kevättä varten :)
Toissapäivän havainto Punarinnasta takapihamaalla ilahduttaa tänäänkin ja kuulemma se voisi pesiytyä kuusen oksalle vanhaan kahvipannuun. Pitäisi siis etsiä joku söpö pannu kuuseen. Lapset eivät enää muusta puhukaan!
Ja havaitsin myös viime postauksen lumitoiveen herättäneen tunteita.
Olen talven ystävä kylmästä ja kasvittomuudesta huolimatta :)
Lumi on hauskaa, kaunista ja puhdasta!
Nyt lämpöä sadepäivän sumuun hankitaan tuoreista lämpimistä sämpylöistä, kahvilta mummolasta ja sukkaneulomuksesta :) Yritän kovasti löytää tästä sumusateesta kosteuttavaa, virkistävää näkökulmaa ja katsoa kuraisen eteisen ja takapihamaan kuihtuneiden kukkien multamaan yli
kirkkaasti loistaviin värikkäisiin mustikanvarpuihin. Kuten jo alussa pohdin,
miten kaunis syksy onkaan, kun katsoo oikeaan suuntaan!
Ja kello puoli seitsemän lisäys aamun postaukseen. Pakko myöntää, että haikea fiilis tuli katsellessa auton kyydissä matkaavia Pelargoneja. Aika lyhyt on kukinta-aika. Twitterissä joskus näin kuvan Amerikkalaisen puutarhurin pihasta, jossa pelargoni oli mahdoton pensas. Täällä ehtii ruukussa pensaaksi, mutta sitten taas vain rangat jäljellä. Ei auta kuin huokaista. Syksy on haikeaa aikaa. Josko kuitenkin osaisi ottaa uutena alkuna, eikä kaiken menettämisenä. Mutta saa sitä vähän haikaillakin. Kaikeilla on aikansa; "Aika on istuttaa ja aika on repiä maasta". Josko nyt syksyllä olisi aikaa käsitöillekin :) Ja haaveiluille....
Minäkin tykkään syksystä, juuri nuo punaiset hehkuvat värit ovat tosi kauniita :). Ei haittaa yhtään vaikka sää olisikin vähän harmaa, puiden värit piristää. Voi noita pelargoneja, no onneksi ensi keväänä saa lisää!
VastaaPoistaVoi, näkisit minun pelaguitani, jotka nököttävät murheellisina kompostin päällä. Osa on toki vielä laatikoissa ja ruukuissa. Itse siemenestä kasvattamani siirsin jo autotalliin ja myöhemmin ne pääsevät sieltä kellariin. Kaikkia en mitenkään voi talvettaa. Hyvä, jos nuo omakasvatetut saan selviämään talven yli.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle haaste.
Voi, minun pelakuuni ovat vielä kasvihuoneessa. Täytyy pitää varansa, että hallatar ei pääse yllättämään....
VastaaPoistaNyt pitää ensin tutkia kuukalenteria, milloin niitä pelakuita kannatta leikata. Pakko on leikata kunnolla, että mahtuvat talvetuspaikkaansa!
Pensasmustikoiden leiskuvaa ruskaa odottelen. Vielä ovat ihan vihreitä.
Minäkin tykkään lumesta, mutta en ihan vielä......
Onhan syksy haikeaa aikaa, mutta myös kaunis kun oikeita paikkoja katsoo, kuten sanoit. Nyt on aikaa haaveilulle, takkatulen ääressä lukemiselle, käsitöille, kuumalle teelle;)
VastaaPoistaJuuri oikeaan aikaan siirsit pelakuut turvaan.
VastaaPoistaMahtavan punainen ruska mustikoissa. <3