Rakas puutarhapäiväkirjani, tässä ovat etupihan istutusalueet, hah! Näin koko penkki kuvattuna näyttää, kun kuvassa olisi tosiaan vaan multaa ja rikkaruohoja! En malta odottaa loppukesää, kuinka kasvit ovat kasvaneet!!!! Koko etupiha on kovin paahteinen paikka, joten kasvien on kestettävä kuumuutta. Ylempi kuva on portaiden oikea puoli, joka näkyy kadullekin. Alempi kuva on portaiden vasen puoli. Äidin kanssa kitkettiin tuo vas. puoli toissapäivänä, joten siitä on nuo niittyleinikit ja nokkoset pois. Tuli muuten hyviä nokkoslettuja ja lapsetkin söi ennakkoluuloistaan huolimatta! Olisi kiva osata tehdä muutakin villiyrttiruokaa, vaikka voikukkien syöminen tuntuukin hurjalta!
Mutta takaisin kukkapenkkiin: Aarteeni koko pihalla on tällä hetkellä Runkosyreeni ('Palibin'), jossa on todella isot kukan silmut. Kun sateet menevät ohi, on kiva nähdä kukkiiko Syreeni. Ainakin hyvin voi puu istutuksen jäljiltä, vaikka vaikea saada sitä vielä kuvaan :) Juurella kasvaa vaaleanpunaisia ja valkoisia tulppaaneja ja tekee multaisesta maasta hieman kauniimman.
Rakas puutarhapäiväkirjani, koko Syreenin alunen on istutettu täyteen maan peittäviä perennoja. Valkoista tuoksukurjenpolvea on koko keskiosa täynnä ja Syreenin juurella hieman korkeampaa Kurjenpolvea, pinkkiä luulisin. Lajikkeesta ei nyt hajuakaan. Kurjenpolven lehtiä näkyy edellisen kuvan ylälaidassa. Penkin yläkulmaan on istutettu Kevätkaihonkukkaa alulle, josko rajaisi oikeaa laitaa. Myös edellisessä kuvassa. Kevätkaihonkukka muistuttaa Lemmikin kukkaa, joka kuuluu lempikukkiini. Alaosaa rajaa rivi Pikkusydäntä, joka kukkii koko kesän:
Yksi suosikkikukistani on Helmililja, jota saisi puolestani olla kaikki kukkapenkit täynnä. Sitä oli pihalla myös valkoisena, mutta se on lakastunut.
Rakas puutarhapäiväkirjani, portaiden vas. puolella on kaksi Pilariomenapuuta ('Malus Senator'), jotka ovat vasta silmuilla. Pilariomenapuu ei tee oksia, eli lehdet, kukat ja omenat tulevat varteen. Pilaripuut voisi istuttaa kaareen esim. portaiden yläpuolelle, jolloin saisi kauniin omenakaaren :) Vas.puolen kuvassa Pilariomenapuut häviävät taustaansa, eikä niitä näy hädin tuskin ollenkaan. Koko istutusalue on tarkoitus saada peittettyä Lamoherukalla, joka kesän vihreyden jälkeen muuttuu syksyllä ruskan väriseksi. Oli jo viime vuonna vaikuttava, vaikka varvut olivat pienet!
Syksyn kauneutta lisää koko yläreunaa rajaava Koivuangervo ('Spiraeae betufolia'), jossa lehdet ovat jo melko suuret ja kukan silmujakin havaittavissa.
Ennen en pitänyt havuista ollenkaan, mutta nyt kun huomaan miten keväisin ja syksyisin piha muuttuu mustaksi, oeln huomannut niiden hyvät puolet. On kiva jos pihalla olisi aina vihreää ja joku kukka kukassa! Eli portaiden ylä- ja alapuolelle olen istuttanut Sinilaakakatajaa ja portaiden alla katajan ja portaiden välissä on Syysleimuja. Edellisen kuvan yläreunassa ne pistävät päätään esiin. Alemmassa kuvassa näkyy havu nimeltä 'Blue star' (joku päiväkirjani lukija voi kertoa suomenkielisen nimen, jos tietää;), joka kasvaa pyöreämäisesti, eikä kovin suureksi. Mutta kaikki nämä havut ovat siis sinisävyistä vihreää, ja on nyt tällä hetkellä kukkapenkin melkein ainoat vihreät osat!
Mutta malttamattomana haluaisin jo nähdä miltä tämä näyttää loppukesästä, sillä aika multa-alueitahan nämä ovat vielä.... Kuvista on vaikea saada kovin mairittelevia, mutta laitan ihan varmasti kuvia, kun täällä joku kukkii!!!!! Ja onhan se kiva näihin kuviin verrata, kun kasvit kasvavat :)
Rakas puutarhapäiväkirjani, olen innostunut selailemaan puutarhablogeja ja voi että teillä kaikilla ihmisillä ympäri maailman on kauniita pihoja!!!! Ja kiva kun sekä twitterissä että täällä on päässyt jo keskustelemaan kanssanne ideoista lukijani! And also in English - I have had nice conversations in twitter with American gardeners! Vaikka englannin kieleni saattaakin ontua.... Mutta blogeja on niin paljon kauniita! Ja miten valkoisia ja pilvenhattaraisia blogit ovat! Oma käsitys puutarhuroimisesta on täysin toinen: Aina on multaa kynnenaluset täynnä, kädet kuivaa ja vaatteet kurassa. Valkoisuus on kaukana tästä pihasta - vielä! Tai ehkä pihani ei koskaan tulekaan olemaan valkoinen, vaan värikäs, kukkia täynnä! Toiveisiin on taas hyvä lopettaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti