tiistai 27. toukokuuta 2014

Pihasuunnitelmaa & suunnittelematonta haaveilua



Rakas puutarhapäiväkirjani, olen luonteeltani kaikkea muuta kuin suunnitteluun taipuvainen, mutta minulla oli tuuria matkassa. Siskoni (tutustut häneen täällä: Pihapalvelut Pihasyreeni ja hänen blogissansa Versoja Vaahteramäeltä) valmistui puutarhuriksi juuri samaan aikaan, kun talomme valmistui ja hän laati meille pihasuunnitelman opinnäytetyönään. Pihamme on hyvin haastava ja siskoni käytti aika monen monta tuntia suunnitteluun. "Oikea" versio suunnitelmasta meni koululle, mutta sain itselleni kopion :) Pihasuunnitelma on paljon muutakin kuin kasveja! Sitä en aiemmin ollut koskaan ajatellut.... Alla olevaa suunnitelmaa olemme muokanneet uudestaan nyt taloa asuttaessamme, koska käytäntö on monesti eri kuin haave. Mutta pääpiirteissään suunnitelma on sama. Ja siskoni on edelleen kiinteästi suunnitelmassa mukana :) En laita suunnitelmista kovin tarkkoja kuvia, koska suunnitelma elää ja tämä on siis "värittämätön" versio. Mutta Rakas puutarhapäiväkirjani, pidän puutarhasuunnitelmaa järkevänä, koska asiantuntija osaa kertoa ideoita myös esim. vesien ohjaamiseen ja valon ja varjojen kasvien paikkoja. Näin säästyy monelta kuihtumiselta! Jos haluaa kysellä ideoita omaan pihaan tai kokonaista suunnitelmaa, palvelee siskoni mielellään Lahden seudulla. Mutta se mainostamisesta :) Rakas puutarhapäiväkirjani, tässä alkuperäissuunnitelmaa:


Etupiha edustusta, sivuun kauniita heleitä ruusuja ja toiseen sivuun oleskelua. Tontillamme on siis vain kuvan vas. laidassa (=alalaita) naapuri ja aita.


Suunnitelmaan kuuluu selostus kasveista ja istutusohjeet. Mukana oli myös tarjous kasveista ja pihakivistä. Kivetyksen aika on pihassamme myöhemmin, kun joskus teemme autokatoksen. Takapiha muokkautui pakosta uudestaan: Mutaa ja vettä valuu metsästä niin vauhdilla, että superisot kivet eivät pysyneet muurina. Nyt tekeillä on isojuurisia istutuksia. Kasvihuone ja leikkipaikka ovat myös vaihtaneet paikkaa ja taakse haaveilemme takapihan täyttävää kuistia. Nyt alkuun olennaisin osa on etupihan portaat ja istutukset, josta olemme aloittaneet:



Yksi versio suunnitelmasta kulkee pihalla mukana, jotta mitat ja kasvien paikat pysyvät mielessä, muutamat kurajalat ovat juosseet tämän päältä.


Rakas puutarhapäiväkirjani, puutarhamainokset, lehdet ja ohjelmat ovat mitä parhainta ideointia omaa pihaa varten. Samanlaisista ei tarvitse edes haaveilla, mutta tunnelmaa saa erilaisia ideoita muuttamalla itselle sopivaksi. Itse haaveilen, että puutarhassa oli erilaisia "huoneita", jotta pihalla olisi jokaiselle oma paikka rauhoittua. Mutta tilaa tarvitaan myös lasten peleille ja sille kauniille sisustuselementille, trampoliinille :) Koko perheen toiveet pitää siis saada koottua samaan paperiin! Syreeniaitaa meillä on jo kasvamassa hieman, mutta se osa pihasta muokkautuu enemmän, kun naapuritkin pihaansa rakentavat. Alla oleva aidan pätkä on vuosi sitten talvelta jostakin puutarhaohjelmasta Yle areenasta: Pajunoksista kasattu luonnonaita :)


Näin metsän reunassa haaveilen luonnonmukaisesta puutarhasta. Tuo ylemmässä kuvassa esiintyvä sammalkatto ja kasviportit tuovat ihanan rauhaisaa meininkiä pihapiiriin. Kanalastakin vähän haaveilen; haaveita ei voi olla liikaa!!! Ylimmäisen kuvan Päivänsini, Kärhöt, Kiinanlaikkuköynnös ja vaaleanpunaiset Liljat tulevat varmasti löytymään pihastamme joskus :) Kun viisi vuotta sitten ensimmäistä kesää muokkasin silloisen paritalomme pihaa superinnokkaalla meiningillä, oivalsin lapionvarressa, ettei puutarha olekaan yhtenä kesänä muokattu. Ei edes viitenä. Se on elämänmittainen harrastus, jos haluaa pihan olevan runsas ja hyvinhoidettu. Ehkä sinä Rakas puutarhapäiväkirjani, tulet olemaan siis pitkäaikainen ystäväni.



Rakas puutarhapäiväkirjani, lopuksi haluan näyttää Sinulle kuvan nuorimmaisestamme: Ötökkäinsinööri ryömii pitkin pihaa ötököiden perässä ja ei kyllä yhtään pelkää mitään! Hauskaa useimmiten, mutta myös hieman pelottavaa näin kyykallioiden vieressä asuessa, hui!


Ja kiitos ensimmäisille lukijoille!

3 kommenttia:

  1. Jep, ei ole puutarha ihan parissakaan kesässä valmis. Tuskin koskaan ;0)

    VastaaPoista
  2. Ei puutarha ole koskaan valmis. Jos muu ei vaihdu, niin ainakin omat mieltymykset.
    Puutarhanteko taitaa olla verta ja kyyneliäkin, tuossa suunnitelman pihaversiossa taitaa olla vertakin... Vai ootteko vaan istutelleet ruusuja? Puutarhanhoito taitaa olla ruusuilla tanssimistakin...

    VastaaPoista
  3. Ruusuilla tanssiminen elämän mittaisesti voisi kuvata puutarhanhoitoa hyvin :) Ja tosiaan mieltymyksetkin vaihtuu! Ja kyllä on piirrustuksessa kuran ja maalin lisäksi myös verta: Kuivat kädet, työkalut ja multa eivät ole paras yhdistelmä nimim. laiska hanskankäyttäjä.....

    VastaaPoista