Alkutilanne pihallamme on siis täysi mutamäki. Tonttimme on jyrkkä rinne ja viime vuonna teimme pihan perustustyöt. Täytyy jostakin arkistosta kaivaa alkukuvia, sillä vaikka vieläkin tuntuu alkuhommilta, on pihamme aivan erinäköinen kuin vuosi sitten. Tonttimme on uuden alueen perällä metsän reunassa. Metsä on aivan ihana: kallioinen, valkovuokkoja täynnä, mustikkaa meren lailla ja nyt huomaan muutaman pienen Tuomenkin kukkivan.
Puutarhaharrastajana pidän vanhoista kasveista: Syreeneistä, Joriineista (mummoni sanoin = Dahlioista) ja ruusuista. Tietysti hyötykasvit ovat myös suosikkejani. Ja haaveilen Syreenien katveeseen huvimajasta, jonka ympärille tulisi Särkynyt sydän ja pioneita. Valitsen kasvit kukkien ulkonäön perusteella ja siskoni takoo päähäni järkeä kasvupaikoista ja korkeuksista. Olemme keskustelleet mm. pitkään miltä puutarha näyttää syksyllä, jos siellä ei ole yhtää havua. Eli tähän blogiin on luvassa haaveiden lisäksi myös järkipuhetta ;) Latinankielisiä nimiä viljelen silloin, kun ne ovat minulla tiedossa.
Vaikka kasveja on istutettu millä mitalla, multaa näkyy joka puolella. Oma puutarha ei tule ihan niin nopeasti ja isoista taimista kuin telkkarissa :) Nyt pihalla on alueina etupiha, takapiha, kasvihuoneen seutu ja ruusupenkki. Nämä sisältävät kaikki jo paljon kasveja, joiden alkutaipaleesta pitää ottaa kuvia. Näin voimme loppukesästä nähdä onko mikään kasvanut täysi-ikäiseksi saakka! Takapihan mutakakku on jännittävää seurattavaa, en tiedä kasvaako siellä mikään! Tässä siitä mutavellistä palanen:
Seuraavaan päivitykseen laitan jotakin pihasuunnitelmasta ja sen hyvistä puolista. Tästä alkakoon puutarhaseikkailu Mustikkaisella mutamäellä!
Ja lisäyksenä ensimmäiseen tekstiin 17.6.2014: Rakas puutarhapäiväkirjani, olen tullut nyt kanssasi tutummaksi ja ystävyytemme on selkiytymässä. Olet tullut tutuksi ja painanut muistiin jo monta asiaa pihastamme, mutta nyt tuntuu, että matkamme pääsee nyt uuteen vauhtiin :)
Tervetuloa Blogistaniaan! Bloggailu on mukavaa. Tutustuu ihaniin, samanhenkisiin ihmisiin ja samalla pitää päiväkirjaa.
VastaaPoistaHih, nyt vasta huomasin, että sullahan on jo ennestään kaksi blogia ;0) No , tervetuloa tänne puutarhaosastolle!
VastaaPoista