sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusyön tuoksu


Rakas puutarhapäiväkirjani, tämä on yksi Puutarhani kauneimmista kasveista: Mätäsrikko (Saxifraga cespitosa) Olen sen viime kesänä istuttanut ja se on jo hienosti laajentanut reviiriään. Ja pakkohan minun oli googlaten luntata, että mikäköhän Rikko tämä olikaan. Ja sieltäpähän huomasin, että taitaa olla ihan luonnonvarainenkin kasvi, eli kasvaa meillä ihan oikeassa paikassa metsän ja nurmikon rajalla. 

Ja Rakas puutarhapäiväkirjani, pakko kertoa toisesta onnesta. En voi kuin iloita (tässäkin asiassa) sekä omista- että appivanhemmista. Molemmat ostivat pihallemme peräkärryllisen haketta ja tulin ihan mielettömän onnelliseksi! Olen kitkenyt jo viisi kertaa kukkapenkit tänä vuonna ja nyt ei tarvitse enää! Jippii! Kuvat eivät ole kovin hyvälaatuisia näin hämäränä juhannusyönä otettuna. Ja ensin meinasin kuvata ihanat ruusuni hakkeen ympäröimänä, mutta sade oli piiskannut Morsiusruusun terälehdet maahan. Onneksi jo seuraava ruusu on nupullaan. Mutta voi mikä tuoksu hakkeesta tulee sateen jälkeen! Käki kukkui ja oli raikasta ja kuulasta ja valloittava puun tuoksu pihassa :)



Tästä kuvasta näkee hyvin Lamoherukan verson juurtumisen, hakkeen alla piilossa! Kylläpä piha siistiytyi kerrasta! Ja pakko myöntää, että minulla oli samanlainen ennakkoasenne haketta vastaa kuin havukasveja ja kuivausrumpuakin. Mutta kyllä on ihan pakko myöntää kuinka se yksinkertaistaa pihahommaa ja siisti etupihaa!

1 kommentti:

  1. Nopeasti tulee siistiä katteen avulla. Itsekin sitä välttelin, mutta sille on paikkansa.

    VastaaPoista