sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Uutta aluetta

Rakas Puutarhapäiväkirja, 


nyt ei kuvien laatu päätä huimaa, mutta tilannekuvathan ovat parhaita. Näyttääkin siltä, että tilannekuvat tulee napsastua nopeasti kännykällä tai padillä ja kauneimmat kuvat kukkasista ynnä muusta puhuttelevasta tallentuu oikean kameran muistiin. 

Mutta tässä uusi istutusalueen alku, josta ehdin haaveilla vasta kuukauden, mutta tilaisuus tuli, niin alue on aloillaan. Tuo kamala takapihan rinne päättyy yhtä kamalaan nurmikon reunaan ja siihen täytyy saada kaunis rajaus, joka on molempiin suuntiin hieno. Ja koska kukkia alkaa olla pihassa paljon, suunnittelin pensaita ja vielä tarkemmin havuja ja Hortensioita. Siskolla oli sitten sopivasti juuri haaveilemani Hortensia takakontissa ja siitä sitten ostin sen mukaani ja siskoni joutuu ostamaan uuden itselleen :)


Eli tällä hetkellä Kartiovalkokuusi, Limen värinen Hortensia (Hydrangea paniculata 'Jane' Little Lime) ja Laakakataja (Juniperus Squamata 'Holger') kaunistavat reunaa. Alueeseen saa jäädä paikkaa uusille haaveille, mutta alue on hyvällä alulla näin. Noita samanlaisia Laakakatajia taitaa olla jo useampi pihallamme, mutta ovat kyllä todella sieviä.


Tässä vielä ylhäältä päin. Avoimet Puutarhat - päivästä mieleen jäi Minnan ja Karin Puutarhan ajatus, ettei ostomultaa oikeastaan tarvitse. Oma piha kompostoi lisämultaa ja kukkapenkkeihin voi hyödyntää nurmikonleikkuujätteen sekä maatuvaksi mullaksi että katteeksi pensaiden juurelle. Ja toisessakin käymässäni Puutarhassa - Maijan ja Taiston Puutarhassa - oli kasvimaa suojattu nurmikonleikkuujätteellä.

Eli kasveille on kaivettu nurmikkoon pienet alueet ja nurmikko käännetty nurinpäin ja sanomalehti päälle ja sen päälle multaa. Näin se kohopenkki syntyy. Vielä nurmikonleikkuujätettä ja hieman hiekkalaatikon hiekkaa pehmentämään savimaan ja nurmikon reunaa. Minnan puutarhassa taisi sanomalehden alus toimia pienenä kompostina: 'Kuin lakaisisi roskat maton alle'- fiilis. Täytyy vielä päälle laittaa mustaa multaa, mutta aika innolla odotan tämän etenemistä ja ylipäänsä ideointia oman pihan kierrätysajatuksesta.



Ja Rakas Puutarhapäiväkirja, Mies kotiutui tänän Lapista. Sain tuliaiseksi pienen palan naavaa, jonka laitoin etupihan kivikkopenkin "krokotiilipuun" hiuksiksi. Eikös vain näytäkin ihan oikealta otukselta? :)

5 kommenttia:

  1. Sinulle on tulossa hieno penkki ja nuo havut ja hortensiat antavat sille monimuotoisuutta. Tuo mullanteko onkin minulle tuttua, en osta multaa kuin taimetusmullat ja kesäkukkien mullat. Kaikki muu on kompostista ja maata parannan leikkuujätteellä kateviljelemällä. Siinä on monta hyvää puolta, paras varmaan on se että kastelun määrä ja lannoittamisen tarve vähenee ja kun ei aina lutraa taimille vettä niiden juuret hakeutuvat syvemmälle joka taas tekee kasveista kuivuuden kestäviä paremmin.

    Saitpa romanttisen tuliaisen!

    VastaaPoista
  2. Moi! Löysin blogisi juuri ja ihastui: mukava piha, kaunista ja nättiä vaikka muille jakaa ja mielenkiintoista seurattavaa. Jään lukijaksesi!

    Sini K.
    Viherpihan Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
  3. Uusi penkki on jo hyvällä alulla ja havut ovat aina niin näyttäviä, niiden vihreys on hyvä taustaväri monelle kukkivalle kukalle.
    Naava on nyt todella hyvässä paikassa. Onnea siis uudelle istutusalueelle......

    VastaaPoista
  4. Miten ihana penkki tosta tuleekaan! Mulla siis se uusi on pahasti kesken... Aikapula ja sääkin ovat olleet esteenä... Ensin sade ja nyt helle, mur. Arvaa kuule mitä, meillä on aina talvella tekonaavaa... Sitä tulee Mukkulan kuplahallista:))

    VastaaPoista
  5. Komealta näyttää projektisi. Tuo kompostimulta ja kate ovat oivia apuja maanparannuksessa. Pensas/havuryhmä kuulostaa niin houkuttelevalta, että pitäisi meillekin harkita =)

    VastaaPoista